Jalkaterapeutin matka paljasjalkakenkien maailmaan


by Jenni M., 22.2.2022
Jalkaterapeuttiopinnot 

Halusin opiskella jalkaterapeutiksi, koska minulla itselläni on nuorempana ollut jalkaongelmia ja tukipohjalliset. Valmistuin jalkaterapeutiksi Helsingin ammattikorkeakoulusta jouluna 2007. Tuolloin opiskellessani jalkineiden suositukset olivat vielä hyvin erilaiset kuin nykyään: meille opetettiin esimerkiksi, että kantakappi ja jäykkä pohja tukevat lasten jalkojen kasvua ja kehitystä. Toki jotain samaakin suosituksissa oli kuin nykyään, esimerkiksi se, että erittäin tärkeä asia lasten jalkineiden valinnassa oli sopiva koko. 

Kiinnostus paljasjalkakenkiin heräsi

Opintojen aikaan minulla oli kaikenlaisia jalkineita, mutta ajatukset olivat jo siirtyneet mukaviin jalkineisiin. Poistin omista valikoimistani huonoilta tuntuvia jalkineita ja ostin vain hyviltä tuntuvia jalkineita, joten kenkävalikoimani pieneni reilusti, ja yhtäkkiä minulla olikin vain vähän jalkineita, joita käytin. Ensimmäiset paljasjalkakenkäni olivat kesäksi 2013 hankkimani Feelmaxin kengät, jotka käytin puhki asti, kun olivat niin mukavat! 

Lapsemme ovat syntyneet 2008 ja 2014. Heille olen aina etsinyt oikean kokoisia jalkineita, vaikkakin tukea on useimmissa jalkineissa ollut. Olen tykännyt ostaa jalkineet aina sovituksen kautta suoraan myymälästä.  2013 sain ostettua ystävältä muutamia feelmaxin jalkineita kesäksi esikoisellemme. Lapset myös ovat aina tienneet, ettei meidän perheeseen tule kaikkia jalkineita, jotka ovat muotia tai mitkä eivät mene äidin seulasta läpi. Ja käyttävät nykyään mielellään paljasjalkakenkiä.

2020 alkaen olen lasten kanssa käyttänyt ainoastaan paljasjalkakenkiä, ja mieskin on taipunut matkan varrella hyviltä tuntuviin jalkineisiin. Tällä hetkellä meidän perheestä löytyy Vivon, Leguanon, Koelin ja Zeazoon paljasjalkakenkiä. 

Työskentelin jalkaterapeuttina ja kehitin lasten kenkäsuosituksia

Työskentelin 2012-2021 Kangasalan kaupungin jalkaterapeuttina, pääasiassa ikääntyneiden parissa, joilla oli jo todellisia ongelmia jaloissa. Tein yhteistyötä myös muiden tahojen kanssa toimien alaraajojen ammattilaisena. Esimerkiksi koululaisten fysioterapeutin kanssa teimme lasten neuvolaan ohjeistuksen lasten alaraajojen kehityksestä sekä kasvusta ja lasten jalkineista.

2021 olin mukana tekemässä uuden lasten jalkineiden suosituksen Kangasalle neuvoloissa jaettavaksi (Opas-lasten-kenkien-valintaan-vanhemmille.pdf). Oppaassa kerrotaan kengän koon valinnasta ja lastenkenkien suositelluista ominaisuuksista, jotka ovat käytännössä samat kuin paljasjalkakenkien ominaisuudet. Samaan aikaan löysin Suositusten mukaiset kengät lapselle -Facebook-ryhmän, ja huomasin, kuinka asia on jo levinnyt ihmisten tietouteen ja paljasjalkakenkiä myyviä liikkeitä sekä verkkokauppoja on tullut paljon lisää.

Kenkämyyjäksi paljasjakakenkäkauppaan

Marraskuusta 2021 alkaen olen toiminut myyjänä Iloaskel.fi-myymälässä. Olen tykännyt todella paljon työstäni asiakaspalvelun ja verkkokauppaostosten parissa. Asiakaspalvelussa kenkämyyjänä jalkaterapeutin ammattitaidosta on paljon hyötyä: osaan huomioida erilaisia jalkoja ja mahdollisia ongelmia jaloissa sekä antaa tarvittaessa ohjausta näihin ongelmiin tai suositella ammattilaiselle hakeutumista näiden ongelmien takia ja antaa ohjausta paljasjalkakengillä kävelyyn. Paljasjalkakenkämyymälässä pääsen auttamaan lapsia saamaan suositusten mukaiset jalkineet ja näin ollen ennaltaehkäisemään ongelmia.



4